Tarina Saarijärvi-menun takana

Maistuvaa Saarijärven mailta ja mannuilta -hanke
Ajalla 1.5.2021-30.4.2022 toteutetussa Maistuvaa
Saarijärven mailta ja mannuilta -hankkeessa tuotettiin ja tuotteistettiin Saarijärvi-menu, josta muotoiltiin eri tilaisuuksiin hyödynnettävät ruokakokonaisuudet. Hanketta hallinnoi Saarijärven maa- ja kotitalousnaiset ry, toisena osapuolena on Saarijärven museon ystävät ry. Hankkeen tuottamisen on mahdollistanut Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. Maistuvaa Saarijärven mailta ja mannuilta -hankkeen rahoitus on tullut Leader Viisarilta.
Vieraanvaraisesti paikallisia elämyksiä Sinulle!
Saarijärvi-menu kunnioittaa perinteitä luoden niistä uutta. Se on kuin nykyaikainen hääpuku, jossa on vähän vanhaa, paljon uutta sekä häikäisevän upeita värejä.
Maija Silvennoinen on luonut paikallisten ruoka-alan yrittäjien, yhdistysten sekä mm. alkutuottajien ja jatkojalostajien näkemysten pohjalta reseptit, joiden mukaan alueen yritykset, organisaatiot ja ravintolat voivat valmistaa asiakkailleen tilauksesta lounaan, päivällisen tai vaikkapa pienimuotoisen näppimenun.
Saarijärvi-menun keskiössä ovat lähialueella tuotetut raaka-aineet. Maistuvan lihan ja kalan lisukkeina ovat aina olleet oman maan perunat ja juurekset sekä lisänä metsiemme antimet, kuten marjat ja sienet. Näitä on nautittu eri tavoin sekä juhlissa että arkena.
Saarijärvi-menun alkuun on tarjolla ensiluokkaisista kasviksista valmistettuja salaatteja. Menussa on nykyaikaisesti valmistetut kuusenkerkkäsiirapilla tai Saarijärvellä tuotetulla hunajalla maustetut uunijuurekset. Tarjolla on useampi raikas salaatinkastike, joita maustetaan saatavilla olevilla villiyrteillä.
Varpupaisti, vanha keskisuomalainen pitoruoka, on kuulunut myös perinteiseen saarijärveläiseen pitopöytään. Se kuuluu menun pääruokiin kalan ja vegaanisten vaihtoehtojen ohella. Varpupaisti valmistetaan ylämaankarjan lihasta hauduttaen se hitaasti koivunvarpujen päällä. Käytetäänpä perinteistä leivinuunia tai nykyaikaista sähköuunia, lopputuloksena on suussa sulava ja murea liha.
Tarjolla on myös runsaiden sienimetsiemme herkuista valmistettuja sienikaalikääryleitä, ainutlaatuista porkkana-härkäpapumureketta ja järviemme kaloista valmistettuja haukipihvejä.
Koko aterian kruunaa hämmästyshuttu, joka on hämmästyttävän hyvää: makeahko, pehmeä ja hiukan hapan jälkiruoka.
Saarijärvi on monipuolinen ja moniaistillinen kulttuuripaikkakunta. Arvostamme puhtautta, aitoutta ja raikkautta sekä kokemuksellisuutta.
Nautitaan yhdessä saarijärveläisten maiden ja mantujen upeista tuotoksista!
Syö sinäki hyvin Soarjärvellä!
Soarijärvellä on nyt uus oma ”menu”. Uuvella ruokalistalla on hyvveä ruokoa vieraille, ja samalla soa omaki väk herkutella.
Vanhoa tässä uuvessa menussa on se, että kaikki roaka-aineet on nii läheltä ku mahollista, osa soattaa olla jopa koki omasta pihasta. Tietenki riippuu siitä, mikä vuoje aika on mänössä. Kaukasin roaka-aina taitaa olla lutteeniton talakkuna, joka tällä kertoa on Jämsästä peräsin.
Ja tietenki resetit sekä ruuvallaittajat on Soarjärveltä. Nämä uuvet on suunnitellu ja soveltanna Maija Silvennoinen. Vanhoja ja hyviä resettejä on kans mukana, niinku Varpupaisti ja Hämmästyshuttu.
Vaikka suur osa roaka-aineista läytyy het, niie valamistamine voatii aikoa. Sen takia menu pittää tilata. Tai sitte on lähettävä liikkeelle, ku joku etukättee ilemottaa tai kuhtuu!
Pekka ja Heikki Takala sekä Marja-Liisa Laitinen