Koko seutukuntaa palveleva paikallismuseo.
Saarijärven museo on kaupungin ylläpitämä paikallismuseo, joka palvelee koko seutukuntaa. Paikkakunnan ensimmäisen museonäyttelyn järjesti Saarijärvi-Seura jo 1950-luvun alussa. Kunnallinen Saarijärven museo perustettiin vuonna 1986 ja museon uusi päärakennus avattiin 1.7.1989. Uuden toimitalon rakentamiseen antoi sysäyksen Toivi Järvisen jälkisäädös. Säädöksen toiveen mukaisesti piti perustaa Saarijärven Mannilan Taidesäätiö ja rakentaa taidemuseo.
Museohanke toteutettiin säätiön ja Saarijärven kaupungin yhteistyönä. Hankkeeseen saatiin myös valtion avustusta. Rakennuksen pääsuunnittelijana oli arkkitehtitoimisto Niemioja & Uusitalo Helsingistä. Museorakennuksen kokonaispinta-ala on 1150 m², josta näyttelytilaa 323 m². Rakennuksessa toimii Saarijärven museon taideosasto sekä kulttuurihistoriallinen osasto. Päärakennus peruskorjattiin ja laajennettiin 2019.
Saarijärven museon erilliskohteissa on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua esihistoriaan Kivikauden kylässä, säätyläisasumiseen sekä kansallisrunoilijaamme Säätyläiskotimuseossa ja sotien jälkeiseen pienviljelijätilaan Tapperien Juholassa – kaikkiin samalla paikkakunnalla. Päärakennuksessa järjestetään erikoisnäyttelyitä taiteesta ja kulttuurihistoriasta ympäri vuoden.
Yllä olevalla videolla muistellaan Saarijärven vaihderikasta kulttuurielämää viime vuosisadoilta ja museomme syntyä. Kulttuurilla ja pitäjämme taiteilijoilla oli suuri vaikutus siihen, että Saarijärvi mm. valittiin Suomen tunnetuimmaksi pitäjäksi vuonna 1959.